Ihmisarvon päätepiste?
Ihmisarvon alkamispisteestä käydään ikuista debattia ja syytä onkin. Ihmisarvon päätepisteestä taas väitellään paljon vähemmän. Itselleni kysymys on läsnä viikottain, kun kuljen ilokseni ja historiantutkimuksen merkeissä pitkin Porin seudun hautausmaita. Niin runsaat ovat tutut nimet, tuttujen ihmisten elinvuodet ja heidän elämänsä, jotka soljuvat mielessäni aina nähdessäni nuo muistomerkit nimineen, titteleineen ja syntymäaikoineen. Haluan korostaa, etten laske tutuiksi ihmisiksi vain sellaisia lähimmäisiä, joiden kanssa olen ollut tekemisissä maallisten vaellustemme tuoksinassa, vaan tuttavuus voi syntyä historian ja sukututkimuksenkin kautta.
Niinpä epätoivo ryöpsähtelee aina, kun näen ainutkertaisten entisten ihmisten ainutkertaisten hautamuistomerkkien edessä seurakuntien mätkimiä uhkavaatimuslappuja omaisille. Niissä kerrotaan, miten käy, jos sinä ja sinä aikana ei omainen ala hoitaa hautaa tai vähintään ilmottaudu seurakunnalle. Seurauksena on, lukuunottamatta erityishistoriallisiksi katsottuja hautoja, että hautaoikeus katsotaan menetetyksi ja jossain vaiheessa myös kivi lähtee kierrätykseen ja hauta luovutetaan joillekin ihan uusille kuolijoille.
Tässä kohtaa seurakunnat, kaikista mahdollisista toimijoista juuri seurakunnat, tallaavat ihmisarvon maanrakoon ja laskevat ainoastaan euroja. Asiassa, jossa eurojen tulisi olla vasta kolmossijainen asia. Hautamuistomerkit, ovat ne miten rähjäiset tai hoitamattomat tahansa, ovat kertaluontoisten ihmiselämien kertaluontoiset muistomerkit näiden menneiden lähimmäisten maallisten tomujen päällä. Ne eivät ole vain omaisia varten. Ne ovat itseisarvo ja niillä on itseisarvo. Ne ovat jotain, joka meistä kaikista tulee jäädä jälkeen myös siinä tapauksessa, että omaisia ei ole, tai hekin ovat jo aikaa sitten menneet manalle, tai muuten vain ovat vailla mielenkiintoa haudanhoidon suhteen.
Tällä kolumnilla haluaisin haastaa valtavaa kulttuurihistoriallista omaisuutta omistavat ja siitä vastuuta kantavat seurakunnat historianrakastustalkoisiin. Sovitaan, ettei enää yhtään hautakiveä hävitetä, eikä hautaoikeutta luovuteta pois. Jos Käppärässä tulee ahdasta, niin Metsähautausmaan vieressä ja monessa muussakin paikassa on vapaata ja kohtuuhintaista kangasmaata seurakuntayhtymän ostettavaksi ja siunattavaksi uusien sukupolvien vainajille.
Mitä tulee jo tuhottuihin hautakiviin, niin kohtuullisilla kustannuksilla seurakuntayhtymä voi teettää vähintään sellaiset muistolehdoista tutut muistolaatat ja pikkuiset periaatteelliset kivet takaisin niille paikoille, joilta se on mennyt alkuperäiset hautakivet hävittämään.
Vaikka henki erkanee, niin annetaan muistolle mahdollisuus säilyä.
Kirjoitus julkaistu Satakunnan Kansassa:
https://www.satakunnankansa.fi/lukijalta/art-2000009946777.html
Kommentit
Lähetä kommentti